SHOP



TUNTIVARAUKSET  

HALUATKO LUKEA MUIDEN KOKEMUKSISTA?

PALAUTE

MINUSTA

Olen Cassandra Zaeske ja missioni on tuoda maailmaan jotain merkityksellistä omalta osaltani. Ihmiset ja heidän hyvinvointinsa ovat sydäntäni lähellä. Olen utelias tutkimaan kanavia, joiden kautta pääsen toteuttamaan itseäni: tukemaan ihmisiä ympärilläni löytämään elämäänsä lisää tasapainoa, riemua ja rakkautta.

Hengitystyöskentelyohjauksen lisäksi toimin HR-partnerina ja Bodybalance -ohjaajana (konsepti on yhdistelmä joogaa, pilatesta ja tai chita). Törmäsin hengitystyöskentelyyn sapattivapaallani Italiassa vuonna 2020 ja tietoinen hengittäminen on siitä lähtien ollut tärkeä osa arkeani.

Hengitystyö on rikastuttanut elämääni mm. itsevarmuudella ja madaltamalla stressitasojani huomattavsti. Hengityksen kanssa työskentely on tarjonnut minulle työkaluja käsitellä vaikeitakin tunteita ja tilanteita, mikä on ollut minulle myös iso apu työelämässä. Kiitos hengitystyöskentelyn olen vapautuneempi ja kärsivällisempi versio itsestäni.

Hengitystyöskentelyohjaajana olen lempeä, asiantunteva ja omistautunut. Luonteeni on sekoitus luovaa ja intellektuaalista; olen esteetikko ja laulaja, joka mielellään myös sukeltaa asioiden tiede- ja tutkimustaustoihin.

Hengitystyöskentelyohjauksessa pääsen yhdistelemään intohimojani ja lahjojani – tämä motivoi minua valtavasti.


Odotan jo innolla yhteistyötämme!


Lämmöllä,


Cassandra

OTA YHTEYTTÄ!

Kiinnostaako luento hengitystyöskentelyn hyödyistä? Oletko järjestämässä hyvinvointipäivää tiimillesi, wellness-tapahtumaa tai polttareita? Kurkkaa shopin puolelle tai ota yhteyttä, niin suunnitellaan mieleenpainuva elämys, joka vastaa juuri sinun tarpeitasi!


cassandra@zaeske.fi

Cassandran o2 -hengitysmatkat syksyllä 2026


Lämpimästi tervetuloa mukaan tunneilleni! Pääset ilmoittautumaan seuraaville hengitysmatkoille alla olevalla lomakkeella - saat varausvahvistuksen ja maksuohjeet sähköpostiisi.  

Järjestän avoimia pienryhmäharjoituksia sekä livenä, sekä verkossa Zoomin välityksellä. Lisäksi järjestän erikoistapahtumia yhteistyökumppanien kanssa.

Kauden seuraavat ryhmäharjoitukset järjestetään:



Erikoistapahtuma "Shake the Dust" Nourishyon kanssa

Body & Breathwork -tapahtuma sunnuntaina, 13.9. klo 11-13.30, joogastudio Shaktassa (Kalasatama), 44 €

2,5 tunnin matka liikkeen, hengityksen ja vapautumisen äärelle.

Aloitamme liikkeellä. Katjan ohjauksessa ravistelemme, tanssimme, hikoilemme ja annamme kehon viedä.

Sen jälkeen rauhoitumme ja käännämme huomion sisäänpäin Cassandran ohjaamassa o2-hengitysmatkassa.

Tämä on mahdollisuus vapautua, olla läsnä kehossa ja päästää irti siitä, mikä ei enää palvele. Tule liikkumaan, hengittämään ja viettämään hetki itsesi kanssa.

Kaikki ovat tervetulleita - aiempaa kokemusta ei tarvita.



O2-hengitysmatkat Aurinkolahdessa (studio Auringonsilta)

- Lauantaina, 29.8. klo 11-12.30

- Lauantaina, 26.9. klo 11-12.30

- Lauantaina, 24.10. klo 11-12.30

- Lauantaina, 21.11. klo 11-12.30

- Lauantaina, 19.12. klo 11-12.30


Hengitysmatka paikan päällä maksaa 30 € / hlö ja ilmoittauduttuasi mukaan alla olevalla lomakkella, saat varausvahvistuksen sekä maksuohjeet sähköpostitse.

Voit lukea maksu- ja varausehdoista lisää täältä.

Haluatko ostaa sarjakortin? Kolmen kerran kortin saat hintaan 75 € (voimassa 12 kk).


O2-hengitysmatkat Zoomissa (*in English*)

- Torstaina, 10.9. klo 20-21.30

- Tiistaina, 6.10. klo 20-21.30

- Torstaina, 5.11. klo 20-21.30

- Tiistaina, 1.12. klo 20-21.30


Zoom-harjoituksen voit tehdä mukavasti omasta kodistasi / tilastasi käsin, ja voit itse päättää mitä voit tai haluat tunnista maksaa. Saat ilmoittauduttuasi varausvahvistuksen sähköpostilla, Zoom-linkillä sekä maksuohjeilla.


Jos olet kiinnostunut yksityistunnista (itsellesi tai ryhmälle) voit laittaa minulle sähköpostia, niin pääsemme sopimaan yksityiskohdista tarkemmin!


Varauslomake















0%
Some required fields are missing. Please review the form and submit again.

Jäikö mieleesi kysyttävää? Vastaan sinulle miellelläni sähköpostitse: cassandra@zaeske.fi

with Cassandra